Vuoden näyttelykoira

Kiertopalkinnon säännöt

Osallistumisoikeus
Palkinnosta ovat oikeutettuja kilpailemaan Suomessa rekisteröidyt koirat, joiden omistaja on Etelärannikon Tassutiimi ry:n jäsen.

Kilpailukausi
Kilpailukausi on kalenterivuosi 1.1.–31.12.

Tulosten ilmoittaminen
Tulokset toimitetaan helmikuun loppuun mennessä sähköpostitse hallitukselle (hallitus@ertti.net).
Määräajan jälkeen saapuneita tuloksia ei huomioida.

Palkinnon jakaminen
Kiertopalkinto jaetaan vuosittain yhdistyksen kevätkokouksessa valokuvakansion kera.
Palkinnon voittaja saa lisäksi muistopokaalin.

Voittajan velvollisuudet
Palkinnon voittaja vastaa kiertopalkinnon ja valokuvakansion toimittamisesta seuran kiertopalkintovastaavalle hyvissä ajoin ennen seuraavan vuoden kevätkokousta.
Voittaja täydentää valokuvakansioon:
– vuosiluvun
– kuvan koirasta ja itsestään
– koiran tiedot (virallinen nimi ja kutsumanimi, rekisterinumero, syntymäaika, kasvattaja)
– omistajan tiedot (omistaja(t) ja ohjaaja)
– kilpailun voiton tuoneet tulokset.

Pistelasku
Pistelaskussa huomioidaan kalenterivuoden viisi parasta virallista Suomessa saavutettua näyttelytulosta.
Tuloksiin merkitään näyttelyn päivämäärä, paikkakunta ja tulos alla olevan taulukon mukaisesti.

Näyttelyn paras tulos Pisteet
ROP/JUN ROP/VET ROP
5 pistettä
VSP/JUN VSP/VET VSP
4 pistettä
PU2/PN2 3 pistettä
PU3/PN3 2 pistettä
PU4/PN4 1 pistettä
CACIB/JUN CACIB/VET CACIB
2 pistettä
NORD 2 pistettä
Sertifikaatti/JUN SERT/VET SERT
1 pistettä
vara-CACIB 1 pistettä
RYP 1 /JUN/VET 8 pistettä
RYP 2 /JUN/VET 6 pistettä
RYP 3 /JUN/VET 4 pistettä
RYP 4 /JUN/VET 2 pistettä
BIS 1 /JUN/VET
10 pistettä
BIS 2 /JUN/VET
8 pistettä
BIS 3 /JUN/VET
5 pistettä
BIS 4 /JUN/VET
3 pistettä

SUOMEN MUOTOVALIO (FI MVA) 20 pistettä, JMVA 15 pistettä, VMVA 15 pistettä
VOITTAJA-/JUNIORIVOITTAJA-/VETERAANIVOITTAJA TITTELI = 2 pistettä

Vain Suomessa saadut tulokset voidaan ottaa huomioon.

Pisteiden mennessä tasan kahden tai useamman koiran kohdalla, näistä koirista kilpailussa korkeammalle sijoittuu se, jolla on korkein yksittäinen pistemäärä. Mikäli pisteet ovat edelleen tasan, niin sijoitus ratkaistaan seuraavaksi korkeimman pistemäärän mukaan jne. kunnes ratkaisu löytyy. Jos pisteet edelleen kaikkien näyttelyiden osalta ovat tasan, sijoitus tuloslistalla jaetaan.
Oheinen laskentatapa koskee kaikkia sijoja.

Näyttelytulokset lähetetään osoitteella hallitus(at)ertti.net