Pelastuskoirien MM-kisat syyskuussa Vantaalla
Myyrmäessä järjestetään 4. – 8.9.2024 pelastuskoirien mm-kisat, joissa etsintää kouluttava jäsenemme, Salla Pohjola toimii ratamestarina.Lisää tapahtumasta löytyy seuraavilta sivuiltahttps://www.sarwch2024.org/https://wch.iro-dogs.org/en/iro-wch-2024/
Ertti on vuokrannut Masalasta entisen Salen tilat käyttöönsä!
Olimme jo pitkään aktiivisesti etsineet tilaa, jotta voisimme jatkaa harrastustoimintaamme myös talvikaudella ja nyt meille avautui siihen sopiva mahdollisuus. Nyt voimme ylläpitää toimintaa myös talvikaudella, lämpimissä sisätiloissa. Uusi tilamme on saanut nimekseen Erttilä. Olemme talkoovoimin remontoineet ja valmistelleet Erttilää useampien viikkojen ajan ja saamme sen käyttöön aivan pian. Reilun 300 neliön saliin on asennettu Natural Deluxe-C®keinonurmimatto, jonka alla joustolevy, joten soveltuu hyvin myös agilityyn. Erttilästä löytyy lisäksi kaksi wc:tä ja pieni keittiö. Vietämme Erttilän avajaisia Itsenäisyyspäivänä, keskiviikkona 6.12.2023. Tervetuloa tutustumaan
Kurssiosallistumisen peruminen
Kurssien korvaukset osallistujan peruessa osallistumisensa: Ilmoittautumiset ovat aina sitovia. Ainostaan koiran tai ohjaajan loukkaantuessa kurssimaksu palautetaan lääkärintodistusta vastaan, mikäli kurssi ei ole vielä alkanut. Jos kurssi on jo käynnissä, osallistuja voi myydä paikkansa toiselle.
Ei fyysistä kurittamista
Emme Etelärannikon Tassutiimi ry:ssä hyväksy minkäänlaista koiran fyysistä kurittamista. Koulutukset perustuvat toivotun käyttäytymisen vahvistamiseen positiivisin keinoin. Koulutuksissamme ei saa käyttää piikkipantaa tai kuristavaa ketjukaulainta.
Uusi laji Suomessa – Dog Parkour
Uusi laji Suomessa – Dog Parkour UK® Dog Parkour UK® eli koira parkour, on liikkumista ja kivaa tekemistä yhdessä koiran kanssa. Se on liikkumista normaalissa päivittäisessä ympäristössä, koira tasapainoillen, ali ryömien ja hypäten monien erilaisten elementtien päälle. Se on myös laaja valikoima erilaisia liikkeitä, kuten 2 jalkaa päällä, 4 jalkaa päällä, ali, välistä sekä niiden erilaisia yhdistelmiä. Parkourissa ehdottomasti tärkein asia on turvallisuus, sekä ohjaajan että koiran. Kurssin ensimmäinen kerta on teoriatunti, missä käydään läpi lajin ideaa ja sääntöjä tarkemmin. Teoria pidetään etäyhteydellä. HUOM! Koiran on oltava fyysisesti terve ja iältään min. 6 kk osallistuakseen kurssille. Kouluttajana lajin ainoa virallinen
Ertin junioritoiminta
Ertin Junnukerho on tarkoitettu kaikille 10-17-vuotiaille koirista kiinnostuneille. Lue lisää ja ilmoittaudu: https://www.ertti.net/muut-lajit/muut-lajit-kurssit/
Uusi laji -rottajahti-
Rottajahdissa koira etsii heinäpaaleihin piilotettua kuollutta rottaa putkessa.Paaleihin on piilotettu myös kaksi muuta putkea, joista toisessa on rotan pissapurua ja toinen on tyhjä. https://www.ertti.net/muut-lajit/muut-lajit-kurssit/ Uusia kursseja tulossa keväällä.





